Lennokkikerho Raku ry

  • Suurenna fontin kokoa
  • Fontin oletuskoko
  • Pienennä fontin kokoa
Etusivu Info

LENNOKKIKERHO RAKU r.y.


Lennokkikerho RAKU r.y. on vuonna 1976 perustettu rekisteröity yhdistys. Toiminta alkoi Vantaan Martinlaaksossa Raikurinteen ja Kukinkujan kulmassa olevassa väestönsuojassa, tästä nimi RAKU.

Kerholla on myöskin hyvin hoidettu lennätyskenttä Petikossa. Kenttä on n. 4 ha käsittävä nurmialue, josta noin puolet on hyvin hoidettua tasaista nurmialuetta. Alue on Vantaan kaupungilta vuokrattua maata. Varsinkin kauniilla kesäpäivällä kentällä on vilkasta lennätystoimintaa. Tällöin siellä on nähtävillä hyvin monenlaisia lentäviä laitteita. Tervetuloa katsomaan.

Kerholaisemme ovat myöskin aktiivisia osallistumaan erilaisiin lennokkikilpailuihin. Etenkin radio-ohjattavien mallilennokkien alueella ja Freestyle kilpailuissa on saavutettu hyviä tuloksia aina SM -tasolla saakka. Onpahan eräs kerhomme jäsen ollut mukana radio-ohjattavien helikopterien maailmanmestaruuskilpailuissakin.


KERHOILLAT‏

Rakulla ei ole toistaiseksi kerhotiloja joten kerhoiltoja ei järjestetä. Hallitus etsii sopivia uusia tiloja parhaillaan. Ideoita sopivista tiloista otetaan ilomielin vastaan.


LIITTYMINEN

Kerhoon liitytään täyttämällä sähköinen jäsenhakemuslomake. Käsittelyn jälkeen hakija saa lisätietoa sähköpostitse sihteeriltä.


JÄSENMAKSU

Täydelliset tiedot jäsenmaksuista ja eduista löytyvät kohdasta jäsenasiat.


 

Viimeksi päivitetty 10.07.2010 22:11  

Kalenteri

16-18.4.2010
Kevätleiri Jämillä
23.-25.4. 2010 Model Expo
23.05.2010 Kauden avajaiset
19.6.2010 Raku Freestyle